Olemme tunnettuja käsityönä valmistetuista erikoismakkaroista, leikkeleistä ja muista lihaisista herkuistamme. Kaikki tuotteemme kehitetään, maistetaan ja valmistetaan edelleen maatilallamme Tammelan Kärsäkujalla, josta perheyrityksen tarina sai alkunsa.

 

Makulihan toiminta käynnistyi vuonna 1991, kun Meeri ja Pekka Ali-Lekkala perustivat sikatilansa yhteyteen oman tilateurastamon ja lihakaupan. Nykyisin yritystä pyörittävät heidän lapsensa, sisarukset Riikka ja Jussi. Vuosien varrella toiminta on laajentunut ja tällä hetkellä Makuliha työllistää yhteensä 40 työntekijää.

 

Sittemmin yrityksessä on luovuttu alkutuotannosta ja keskitytty kokonaan laadukkaiden lihatuotteiden valmistamiseen. Kasvusta huolimatta Makuliha on ennen kaikkea perheyritys. Tuotteet valmistetaan edelleen pitkälti käsityönä ja yrityksemme pihapiirissä voi yhä aistia aidon maatilan tunnelmaa sekä tehdä ostoksia perinteisessä tilapuodissa.

Doweb Oy